Slider

Wieniläistyyliset ruokapöydän tuolit

7/20/2017

IMG_8520

Tämä kesä on ollut äärimmäisen inspiroiva noin sisustusmielessä. En tiedä johtuuko se ensimmäisestä kuukauden mittaisesta lomasta, valosta vai mistä, mutta uusia hankintoja on tullut kotiin lähes viikottain. Juurihan vasta kerroin näistä tuoleista ja tästä senkistä.  Nyt viimeisimpänä meille muutti nämä mustat tuolit. En siis koskaan ole tehnyt löytöjä tätä tahtia!

Vähän helpompi burgeri

7/18/2017

IMG_8167

Aina ei tarvitse jaksaa kokkailla mielettömiä gurmee sapuskoita. Varsinkin kesällä lomaillessa on ihan ok päästää itsensä helpommalla, mutta silloinkaan se ei ole mikään tekosyy olla syömättä hyvin. Tämä pulled pork -burgeri maistuu aivan taivaalliselta, mutta se valmistuu vaivattomasti ja on näin ollen lostavaa tarjottavaa esimerkiksi pihajuhlissa.

Mistä tietää tulleensa vanhaksi?

7/16/2017


13.6.2017 2

En nyt väitä, että kolmenkympin kriisi kolkuttelisi ovella, mutta viimeisen vuoden aikana olen törmännyt ilmiöihin, joista tiedän olevani vähän vanhempi kuin 22-vuotiaana.
 

Pienen työhuoneen sisustus

7/13/2017

IMG_7434

Asetuimme taloksi nykyiseen kotiimme jouluna 2015. Silloin teimme pienen remontin myös työhuoneeseemme, jonka jälkeen sen sisustuksen loppuunsaattaminen aiheutti minulle pään vaivaa tämän vuoden heinäkuuhun asti.


Kotimaiset bloggarit fanituksen kohteina

7/11/2017

IMG_7626

Instagramia ja blogeja selatessani ajattelen usein "vähänkö tää tyyppi on taitava" tai "vitsi jos mäkin osaisin näin hyvin!". Yleensä kuitenkin nuo kehut jäävät ihan omaan päähäni. Torstaina ajellessani treeneistä kotiin ajattelin, että tässä olisi kyllä hyvä postauksen aihe. Heti perään totesin, että onhan tälläisen listan tekeminen ja varsinkin julkaiseminen vähän noloa. Kotona kuitenkin päätin että helkkari, ystävällinen sana ei maksa mitään ja ketään listalla ei varmastikaan harmita yksi pieni kehu!

60-luvun senkki kirpparilta + vinkki ummehtuneen hajun poistamiseen

7/09/2017

IMG_7569

Juuri kun pääsin sanomasta, ettei meillä päivitetä sisustusta kovin usein ja luettelin listan tekosyitä miksi, alkoikin tapahtua! Kerroinkin täällä jo uusista tuoleista, jotka löytyivät juhannuksena ja Instan puolella vilahti myös uusi senkki, joka muutti meille juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Sitruuna-kaprispasta

7/06/2017


sitruuna-kaprispasta resepti1

Tämä sitruuna-kaprispastan resepti syntyi hieman vahingossa yrittäessäni tehdä avokadopastaa. Kaupasta unohtui kuitenkin lime ja chili, joten kokkasin (jälleen) soveltaen heittelemällä sekaan tämän hetken suosikkejani. Lopputulos olikin jotain aivan muuta kuin avokadopastaa, mutta aivan yhtä hyvää ellei jopa parempaa! Esikuvansa tapaan tämäkin pasta valmistuu kymmenessä minuutissa ja reseptin tarvitset vain muutaman laadukkaan ainesosan.


Ei se määrä vaan laatu - ostetut Instagram seuraajat

7/04/2017


26.06.17 10

Olen taas viime aikoina törmännyt ilmiöön Instagramissa, jolta en voi sulkea silmiäni: ostetut IG-seuraajat. Ja kyllä, tämä ärsyttää minua enemmän kuin pitäisi.

Puolukka-mustikkamojito

7/02/2017


puolukka-mustikkamojito

Kesäisen marjainen puolukka-mustikkamojito on saanut innoituksena alkuperäisestä mojitoreseptistä. Tässä reseptissä minttu on vaihdettu rosmariiniin ja upean punaisen värin juoma saa puolukasta ja mustikkasiideristä. 


CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan